maanantai 27. helmikuuta 2017

2- vuotiaalle Autokakku

Autokakun täytetoiveena kinuskimousse ja vadelmat. Kakun ulkonäköä mallailtiin eräästä kuvasta, jonka löysin pinterestistä.




Ruohikkoa tehty voikreemillä.

Ruutuliput ovat vohvelipaperia. Sokerimassakuorrute
marmoroitu, väreissä yhdistetty lime ja valkoinen.


Fluugalaiset valtaavat synttärikakun

Fluugalaisista en ollut ennen kuullutkaan, johtuen ehkä siitä, että omat lapset ovat jo kasvaneet näiden ohjelmien ohi. Onneksi on google ja pinterest olemassa...
Asiakkaalta sain kuvan kakusta, jollainen se pitäisi olla. Lisäksi toiveena mukaan kolme hahmoa. Sain kuitenkin hahmot mahtumaan kakun reunalle istumaan. Veikeän näköinen siitä tuli.
Täytteenä mansikkamousse, kaakaopohja ja kakku oli 12 hengelle. Päällä värjätty marenkivoikreemi.

Marenkivoikreemi:

100g kananmunan valkuaista
200g sokeria
300g huoneenlämpöistä voita.
elintarvikeväri

- Vatkaa valkuiaset ja sokerit vesihauteessa, kunnes sokeri on sulanut tai lämpömittari näyttää 65 astetta. Varo kuumaa höyryä!!
- Ota kulho pois ja jatka vaahdottamista yleiskoneessa tai sähkövatkaimella, kunnes valkuaiset ja sokeri ovat napakkaa vaahtoa ja samalla jäähtyneet.
- Lisää voi pienissä erissä samalla sekoittaen. Massa näyttää vähän kökkäreiseltä jossain vaiheessa, mutta jatka vain vatkaamista. 
- Kun kaikki voi on lisätty ja massa on sileää, lisää haluamaasi pastaväriä.

Marenkivoikreemiä voi käyttää kakun kuorrutteena tai sokerimassan alle kosteussuojaksi.


Tähdet ja planeetat ovat sokerimassaa. Pienet välkkyvät
tähdet hopean ja valkoisen värisiä pieniä nonparelleja.

Fluugalaiset kiinnitetty tikulla, jalat liimattu
erikseen elintarvikeliimalla


tiistai 21. helmikuuta 2017

Frozenia ja Jalkapalloa

Viime viikonlopulle tein frozenkakun, 15h, mustikka-ja vaniljamoussella. Jääpylväät tehty kondiittorinsokerista.

Jalkapallo-fanille synttärikakkuna tietenkin jalkapallo. 10h, gluteeniton ja laktoositon.Täytteenä vadelmamousse.








Ruohikko on voikreemiä

Unicorn of Hearts

Ystävänpäiväksi sain tehdä yksisarvisen...ihanaa!!!
Täytteenä passion-ja vadelmamousset. Pursotukset voikreemiä. Kakku 15hengelle.
Päällä hieman marmoroitu sokerimassa.






Kakku 50-v juhliin

Pientä jännitystä toi tämä kakku, kun se meni hyvän ystäväni 50-v juhliin. Kakku oli n.50:lle hengelle ja maidottomana. Täytteenä raikas passion-ja mangomousse.

Onneksi kakunsaaja ja vieraat tykkäsivät, niin kakun ulkonäöstä kuin maustakin. Jännää olla samassa juhlissa, mihin on kakun tehnyt ;)






maanantai 30. tammikuuta 2017

SB Bakery

Suskin Baakkelssit katselee kohti tulevaisuutta ja hyvä ystäväni teki minulle uudet "viralliset" nettisivut.
Edelleen harrastuspohjalla mennään ja tehdään, niin kauan kuin koulua on jäljellä.
Katsotaan vuoden päästä, missä mennään. Toivottavasti saan tehdä kakkuja päätyönäni.
Käykäähän tsekkaamassa www.sbbakery.fi
Laittelen jatkossakin kakkukuvia ja joskus jotain ohjeita tänne vanhaan tapaan.
p.s joko olette kokeilleet kermamoussenohjetta, joka oli possukakun täytteenä?

Kohti Unelmia...
Suski
Ensimmäisiä päiviä koulussa..

Viikonloppu täynnä synttäreitä..

Viikonloppuna sain tehdä vähän erilaisia kakkuja.
Tyttäreni treenikaverille cheerleadingkakkua, kummityttöni halusi Minions Evil-kakun ja äitini synttäreille vielä kerma-ja juustokakkua.
 
 
 
Täytteenä mansikkamousse kaakaopohjalla. "huutotorvi"
 tehty vaahtokarkkimassasta.
Tähdet ovat kukkalankaan kiinnitetty ja rusetin päällä
kiiltävää koristesokeria.

Täytteenä vaniljamousse kaakaopohjalla. Kuorrutteen alla
kaakaovoikreemi.

Suklaakoriste tehty koristesuklaalla. Täytteenä mansikkamousse
ja vaalea pohja. Kuorrutteessa vispikermaa,
vaniljatuorejuustoa ja tomusokeria.

Passionjuustokakku tehty Pullahiiren ohjeella. Ohjeet
suklaareunukseen löytyy mm. Kinuskikissan sivuilta.